Arkisto | sekalaista RSS feed for this section

Utopiaansa kaipaava

30 Tam

Olisi hienoa, jos olisi juurikin se yksi ihminen, jolle voisi soittaa kun ollut vaikkapa tavallista vittumaisempi päivä työharjoittelussa ja tuntuu, että maailmassa on valtavia virheitä, mille ei pysty tekemään mitään ja tämän tajuttuaan haluaa lyyhistyä voimattomana maahan ja kuolla.

Mainokset

”Tuleeks tää tenttiin, onks tää moodlessa?”

8 syys

Vikkohan sitä koulua taas jaksettiinkin. Alkuviikosta yritin olla avoin ja positiivinen ja muistaa miten ihmisten kanssa puhutaan, mutta nyt viikonlopun häämöttäessä olen ruvennut taas miettimään niiden masennuslääkkeiden jatkamista. En ymmärrä, miten perkeleessä en pysty kommunikoimaan ihmisten kanssa? Luennoilla keskusteleminen ei tuota mitään vaikeuksia, mutta heti kun kun pitäisi avata suunsa yksittäisten henkilöiden kohdalla juokssen mielummin karkuun. Eihän siinä mitään, ellei opiskelemalleni alalle vaadittaisi sosiaalisuutta ja sosiaalisia taitoja ja lisäksi täällä jumalan selän takana tekisi ihan hyvää tutustua edes johonkuhun mielenterveyden (siis sen rippeiden) säästämiseksi. Itseäni kiduttaakseni masokistinen luonteeni päätti, että koiran hankkiminen on hieno juttu tähän hätään. Toivon, että uskallan lähteä pennun kanssa ulos ja sosiaalistaa sitä eivätkä älyttömät pelkoni ota ylivaltaa.

Pelot

1 syys

Yksi lukemattomista peloistani on julkisesti piirtäminen eli en pysty tai uskalla piirtämään mitään, jos joku voi nähdä mitä teen tai jos valmis piirustus on näkyvissä kaikille. Ihmeellisesti kuitenkin viimeisillä kuviksen lähitunneilla sain pääni tekemisen ulkopuolelle eikä muiden läsnäolo juurikaan häirinnyt työskentelyäni.

Olen myös monesti halunnut kotioloissa tuhertaa jotain, mutta olen pelännyt niin paljon epäonnistumista, etten ole pystynyt edes aloittamaaan mitään. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, ettei ensimmäisestä piirustuksestani vähään aikaan tullut ihan kauhea. Jos jatkossa pääsisin näistä peloista kokonaan, koska nämäkin ovat kuitenkin lajeissaan niitä, jotka rajoittavat typeryydellään elämääni.
Ensin tuli yläasteella esiintymispelko ja sen jälkeen hyvin nopeasti ”tuottamispelko”, mutta en tajua miksi
näin tapahtui ja missä vaiheessa tarkalleen…

Kuva

Paluu

29 Elo

Kesän jälkeen ei haluaisi palata kotiin, koska silloin joutuu taas tuijottamaan silmästä silmään sitä yksinäisyyttä, jota on koko kesän  yrittänyt juosta pakoon.

Eikä kukaan halua tänne jumalan selän taakse edes päiväksi, koska on kiire, töitä, koulu, lama, kasvimaa, parempi elämä siellä jossain muualla, jotta ihmisen unohtaminen käy helpommin.

Ei pitäisi pyöriskellä itsesäälissä ja surkutella asioita, jotka ovat itsestä kiinni, mutta aina  kotiin palattuani jokin suuri ahdistus lamaannuttaa minut ja unohdan tyystin kaikki hienot suunnitelmat, mitä tein itselleni unohtaakseni tämän yksinäisyyden. On kuin minut olisi haudattu liian pienessä arkussa maahan ja järkytykseltäni en pysty toimimaan tai ajattelemaan mitään.
Vastenmielinen tilanne tekee minusta turran.

Kirje Harukille…

10 Hei

Kirje Haruki Murakamille.

Kiitos, että palautit uskoni kaunokirjallisuuteen. Liian monta kirjaa jouduin kahlaamaan pettyneenä saamatta mitään irti mitättömästä lukukokemuksestani, ennen kuin törmäsin vahingossa rappumme vaihtokirjapisteellä tuotantoosi. Kirjan kannet tosin näyttivät vain huonolta pilalta, mutta tyttöystävän positiiviset kommentit saivat minut tarttumaan opukseen.

Yksi parhaista piirteistäsi on, että lukiessani en voi tietää mihin lukijaa tällä kertaa johdatat, vaikka olisinkin lukenut takakannen. Osaat yllättää ja kuvailet kirjasi hahmoja sillä tavoin, että tulee olo kuin tuntisin heidät tai jopa näen itseni kirjojen hahmoissa. Osaat kertoa ihmisten elämästä aidosti ja jollain oudolla kutkuttavalla tavalla, jota en osaa nyt selittää. Tuotantoasi lukiessani oma elämä ei tunnukaan enää niin tylsältä, koska olet kirjoittaessasi osannut löytää ihmisen arkisistakin asioista jotain kiehtovaa. Kuvailet tilanteita ja ihmisiä raikkaasti, mielikuvituksellisesti ja silti niin että lukija näkee asiat selvästi mielessään.  Hienointa olisi voida lukea tuotantoasia alkuperäiskielellä, mutta kielitaitoni ei mahdollista sitä kokemusta.

”Tyhjää tuolia katsellessani mieleeni tuli amerikkalainen romaani, jonka olin lukenut vähän aiemmin. Vaimon lähdettyä mies pitää hänen alushamettaan tuolin selkänojalla. Siinä oli järkeä, kun sitä nyt ajatteli. Ei se tietenkään mitään varsinaisesti auttaisi, mutta olihan se miellyttävämpää kuin olla kuolevan pelargonin tuijotettavana.”
– Suuri lammasseikkailu

”Aioin juuri ruveta puhumaan, kun hovimestari tuli pöydän luo. Hän näytti minulle viinipullon etikettiä pelkkänä hymynä, aivan kuin näyttäisi ainoan poikansa kuvaa.”
– Suuri lammasseikkailu

In memoriam….

3 Kes

Mummi kuoli tasan viikko ja 5 päivää sitten. Sitä on vaikea uskoa tai hyväksyä. Vaikuttaa siltä kuin olisin ainoa, joka suree. Eikä kukaan ymmärrä tai kunnioita suruani.

Yksi tukipilareistani on kaatunut.
Tuntuu kuin olisin tänään heittänyt mummoni kaatopaikalle.
Ja sukuunkuulumattomana olen ulkopuolinen.
Ihan sama olenko paikalla vai en.
Ulkopuolinen, aina ja kaikkialla ulkopuolinen.
Ja mummon todellisuudesta kauimpana asuvat aikovat kieltää mummin elämää osallistumasta hautajaisiin.
He saavat vieraina päättää , läheisimmällä ei ole sananvaltaa.
Pakkaamalla kaiken jätesäkkeihin, niihin mustiin 20 litran pusseihin, revitään samalla hajalle 30 vuoden historiaa, kenties elinikäisiä palasia. Täysin miettimättä, pysähtymättä muistamaan, suremaan, antamaan armoa.
Yhtäkkiä tätä elämää ei vain ole koskaan ollut olemassakaan.
Tässä ollaan jumalan roolissa tuomitsemassa materian kohtaloa ja toisten oikeutusta surra.
”Sellaista elämä joskus on.”
Ei tarvitsisi olla, jos joku pysähtyisi joskus miettimään.
Kai sieltä toiseltakin puolelta Suomea kerkeää hetken jäämään pohtimaan asioita.

Napanuora on irronnut, enkä saa ommeltua sitä mihinkään kiinni. Tällä hetkellä, taas tässä, mietin kuka edes huomaisi, jos katoaisin. En osaa ottaa yhteyttä, eivätkä muutkaan osaa lähestyä.
Jään siis aina ulkopuolelle.
Minäkin haluan päästä pois tästä paskasta, kuolla, jos sen saa sanoa ääneen.
Minulla ei ole otetta mistään.
Tässäkö mummi on, näissä pahvilaatikoissa ja jätesäkeissä?
Entä minä, missä minä olen?

10 Huh

Pitäisiköhän sitä lisätä työhakemukseen tissikuvia, että saisin kesätöitä? Miten voin saada työkokemusta alalta Ö, jos  sen alan kesätöihin vaaditaan  koulutus tai aiempaa kokemusta alalta? Miksei perusturvan lisäksi  voitaisi taata nuorille myös kesätyöpaikat? Ihan vain, jotta toi valmistuminen onnistuisi mahdollisimman nopeasti (kuten päättäjät toivovat) ja ei tarvitsisi olla käsi ojossa ruikuttamassa valtiolta/tutuilta rahaa…. Vai pitääkö tässä ruveta myymään persettä? Varmaan jatkan sitten syksyllä tota opiskelua katuojasta… tai etänä 500km päästä koululta….

Ja oikeesti, mikä oikeuttaa pitämään ihmistä (naista) näyte-esineenä, jota voi puristella, töllistellä ja jolle voi huudella, ehdotella? Miksi miehiä ei laiteta paremmuusjärjestykseen ulkonäön, kalun mitan, pukeutumisen tai helppouden mukaan? Miksi nainen on aina huora, mutta mies pelimies ja vapaa sielu? Miks pojat saa riehua ja tyttöjen täytyy leikkiä ”hienoa neitiä”? Kasvatanko itsekin lapsia tähän epätasa-arvoiseen, seksistiseen, sovinistiseen, rajoittuneeseen kahden sukupuolen kulttuuriin, jossa kaikkia uusia, normista poikkeavia, liian erilaisia ja idealistisia lyödään lyttyyn, jotta saadaan tilaa niille pyllynpuristelijoille ja kikattaville tissinheruttajille?

Tämän hetken paras biisi: Mariskan balladi

%d bloggers like this: